Kotorin vanhankaupungin kaduilla saa vilistää

Montenegron Kotorin vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon ja on ihana käyntikohde lapsiperheelle - pieni, viehättävä ja suhteellisen turvallinen. Taaperon voi päästää kävelemään itse kapeille kujille tai leikkimään aukioille, sillä moottoriajoneuvoja alueella ei käytännössä liiku. Tosin sesonkiaikoina turistilaumoja oppaineen saattaa olla tungokseksi asti. Varsinaisten sisäänkäyntiporttien tuntumassa hengailee kerjäämään laitettuja kiertolaislapsia - taskuvarkauksia kannattaa varoa. Suosittelen ruuhkattomista "päätysisäänkäynneistä" kulkemista.

Toinen ns. päätysisäänkäynneistä.

Vanhankaupungin alueella on paljon ravintoloita ja kahviloita. Helteisenä päivänä sieltä löytyy myös varjopaikkoja. Rattaiden kanssa pystyy kulkemaan lähes kaikkialle. Hienolle näköalapaikalle pääsee valitettavasti vain portaita pitkin. 

Kaupunkilaiset täyttivät ohikulkiessaan kaivosta juomapullonsa.
 

Vanhankaupungin punertavat katot. Kuva näköalapaikalta.

Näköalapaikoille?

On valitettava tosiasia, että kaikille näköalapaikoille ei pienten lasten kanssa pääse. Jos aikuiset ovat kiinnostuneita esimerkiksi kiipeilemään pitkin portaita ja kallioita ja ottamaan valokuvia, on tämä tehtävä vuorotellen toisen odottaessa alhaalla lasten kanssa. Näin toimimme esimerkiksi Espanjassa Algarin vesiputouksilla. Vähän isommille lapsille (n. 3-vuotiaasta ylöspäin) Algarin putoukset ovat muuten mainio päiväretkikohde Costa Blancan alueella. Putoukset ovat pienet, mutta alue on viihtyisä ja ilma raikasta.

Algarin putouksilta. Siellä isi on alhaalla vaunujen ja vauvan kanssa.

Joissakin kohteissa maaperän pehmeys saattaa estää rattaiden kanssa liikkumisen. Islayn saarella Skotlannin länsirannikolla on amerikkalaisten muistomerkki, jonne pitää kulkea kävellen lehmihakojen läpi. Parkkipaikalta matkaa oli muistaakseni ehkä kilometri, ja hyvästä säästä huolimatta maaperä oli osittain mutaista velliä - lenkkarit taisivat kastua hyppy-yrityksistä huolimatta. Pienen lapsen kanssa vierailu paikalla ei onnistu ilman kantoreppua. Jos isommat lapset jaksavat kävellä itse paikan päälle, heitäkin on muistomerkin luona vahdittava tarkasti (katso kallionkielekekuva).

Tässä parkkipaikka, josta kävely alkoi - muistomerkki näkyy pienenä horisontissa tumman auton yläpuolella.

Näiden seassa kuljettiin, ja välillä kyllä vähän pelottikin.

Ihan lähellä reunaa ei liukkauden vuoksi kannata juoksennella.

Monille maisemapaikoille pääsee kuitenkin onneksi hissillä tai rataskelpoista tietä pitkin. Belgian Spassa kaupunkia pääsi ihailemaan funicular-kyydin avulla koko perhe.

Belgian Spa.

Kööpenhamina ilman lapsia

AIKUISTEN MATKALLA! Palasimme viime yönä neljän päivän reissulta Tanskasta. Lapset eivät olleet tällä kertaa mukana vaan viettivät ajan isovanhempiensa hoidossa, ja hienosti meni – pahin ikävä taisi olla äidillä jo ennen matkaa. Emme siis käyneet yhdessäkään leikkipuistossa ja nukuimme aamulla vähän pitempään, kuin lasten kanssa olisi onnistunut. Istuimme pitkään syöttötuolittomissa ravintoloissa ja kävimme myös sellaisissa kaupoissa, joissa on portaita ja särkyviä tavaroita. Mutta emme päässeet eläintarhaan, ja Tivolikin jäi kokematta.

SÄÄ: Kööpenhaminassa oli yllättävän kylmä, lämpötila oli kyllä plussan puolella, mutta tuuli niin mahdottomasti, että tästä lähtien luotan entistä enemmän tanskalaisiin lastenvaatemerkkeihin erityisesti ulkovaatteita valitessa.

RUOKA: Olimme erityisesti ruokamatkalla ja söimmekin varsin paljon ja hyvin. Tällä hetkellä Kööpenhaminan trendikkäimmät ravintolat sijaitsevat vanhalla teurastamoalueella. Sieltä testasimme Paté patéa, joka kieltämättä tarjosi uusia makuelämyksiä. Ruokalista on päiväkohtainen eikä sitä siksi löydy netistä. Kaikki annokset ovat alkuruokakokoisia ja niitä kehotetaan ottamaan kolme ruokailijaa kohden, mutta tuolla määrällä saa kyllä istua pitkään tai vetää itsensä ähkyyn. Parasta oli voissa paistettu vasikan sydän. Seuraavana iltana kävimme loistavaksi kalaravintolaksi arvostellussa Fiskebarissa samaisella alueella. Näin ruoanlaittoa harrastavan kalastajan vaimolle paikka ei tarjonnut mitään erikoista, vaikka kaikki sinänsä olikin ihan hyvää. Fiskebar oli sellainen kastikepilkkuja lautasella -paikka, jos joku sellaista vieroksuu tai sitten etsii.

   Yllättäen parhaan ravintolakokemuksen tarjosi ihan perinteinen italialainen Da Claudio, johon päädyimme sattumalta ilman pöytävarausta. Kööpenhamina on muuten pöytävarausten suhteen kaksijakoinen paikka: jos haluaa ehdottomasti johonkin tiettyyn paikkaan, pöytä täytyy varata etukäteen (pöytiä oli varattu jopa englantilaistyylisistä pikkupubeista lounasaikaan!), mutta toisaalta kaupunki on niin täynnä erilaisia ja ilmeisen korkeatasoisia ruokapaikkoja, että aina jonnekin mahtuu. Sunnuntain brunssillekin pääsimme kivaan paikkaan suoraan aamupäivän kävelyltä.

Kauppahallissa (Torvehallerne) söimme useasti lounasta, muun muassa kaupungin toiseksi kuuluisimpia smörrebrödejä. Kauppahallista saa gourmet-tasoista ruokaa ja viiniä, mutta istumapaikkaa saattaa joutua odottamaan, ja vilskettä ja melua riittää.

Maanantai-illan auringonlasku Torvehallista kuvattuna.

CHRISTIANIA: Christiania oli näkemisen arvoinen ja hyvin erilainen kuin olin kuvitellut. Se oli kuin yhdistelmä rähjäisestä slummista, käytöstä poistetusta vanhasta teollisuusalueesta ja Huvikummusta hoitamattomine puutarhoineen ja graffiteineen. Tällaisia paikkoja löytyisi monestakin Euroopan valtiosta (esimerkiksi mustalaiskylä lähellä Portugalin Aveiroa tuli mieleen), mutta vain tanskalaiset osaavat kääntää sen matkailuvaltiksi. Miljoona turistia vuodessa, ja pieni lavastuksen maku: poltetaanko tulta tynnyreissä siksi, että meininki näyttäisi hurjemmalta, vai siksi, että ihmisillä on oikeasti kylmä? Sunnuntaiaamuna Christianiassa käveli paljon pariskuntia ja perheitä lastenvaunujen kanssa. Pimeään aikaan en kyllä veisi lapsia alueelle, vaikka toki siellä lapsia asuukin.

Christianiassa kuvaaminen on periaatteessa kiellettyä, tämä kuva on alueen reunalta.

 

HYGGE. Tanskalaisuuteen liittyy olennaisesti hygge, jota on vaikea kääntää suomeksi. Siihen liittyy ajatus leppoisasta ja mutkattomasta tunnelmasta, elävästä tulesta (kynttilät, takat), hyvästä ruoasta ja kiireettömyydestä. Ihailen tanskalaisten taitoa saada mikä tahansa näyttämään hyvältä sisustuksessa. Jos meillä laittaisi kaksi koivupölkkyä istuimiksi huoneeseen, jossa on valkoiset kuluneet kaakeliseinät ja tekisi pöydän eurolavoista, se tuskin näyttäisi tyylikkäältä, mutta tätä tyyliä näimme Kööpenhaminassa paljon hienoissakin ravintoloissa, kahviloissa ja hotellin aulassa.
   Jurolle suomalaiselle muuten tulee tanskalaisista epäluuloinen olo. Ärsyttävää tuollainen sosiaalisuus, hymyily ja halailu... Mutta onhan siellä hyvän ruoan ja uskomattoman tyylitajun keskellä helppo viihtyä ainakin lomalla.