torstai 27. marraskuuta 2014

Keski-Euroopan joulutoreille!

Jos vain aikataulu antaa myöten, joulutorit kiehtovat sekä isompia että pienempiä ja luovat hyvin tunnelmaa joulun alla. Viime joulukuussa Prahassa isompi lapsi söi tyytyväisenä tuplarattaissa rullapullaa vauvan nukkuessa vieressään samalla kun vanhemmat joivat hehkuviiniä kertakäyttömuovimukeista. Prahassa joulutoreja näytti olevan kaikkialla, missä vain oli aukioitakin, jopa ostoskeskuksen pihalta löytyi yksi.

Ostoskeskuksen pihan joulutorialueella näkyy aasi, ja junakin. Kuvan
ulkopuolelle jäi joukko herkku- ja koristekojuja.
 

Joulutoreilta löytyy varmasti lapsille mieleistä syötävää (tosin lähinnä välipaloja) ja katseltavaa, esimerkiksi leluja ja joulukoristeita. Kuusiin ja jouluvaloihin on yleensä panostettu paljon, ja seimiäkin löytyy ihmeteltäväksi. Monista joulutoripaikoista näyttää tulevan paikallisten kohtaamispaikkoja joulusesongin ajaksi: ainakin Prahan Vinohradyssa ihmiset kokoontuivat illan pimetessä Namesti Mirulle "glögille". Ja mukavahan se on ulkoilmassakin seistä vaikka pitempäänkin, kun lämmintä saattoi olla kymmenen astetta.

Valitettavasti tähän tunnelmaan ei taida nyt täältä Suomen loskan keskeltä ehtiä. Vinkki: vanhempainvapaat ovat perheille parasta matkailuaikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti